tiistai 14. marraskuuta 2017

Pop Up College Kauppakeskus Kaaressa syksyllä 2017

Syksyn 2017 Pop Up College on lähtenyt käyntiin suurella vilinällä ja Pop Up Collegen avajaisia juhlittiin perjantaina 3. marraskuuta Kauppakeskus Kaaressa. Koko projekti lähti käyntiin Kauppakeskus Kaaren käyttöömme antamasta tyhjästä liiketilasta, jonka saimme opiskelijoiden voimin pystyyn reilussa viikossa ennen avajaisia. Perjantaina avasimme ovet yleisölle klo. 13 alkaen ja vastaanotimme niin kutsuvieraita sekä Pop Up Collegesta kiinnostuneita oppilaita eri kouluista jatkuvalla virralla. Mikäli Pop Up Collegen merkitys ei ollut itse oppilaillekaan vielä selvä, tuli se viimeistään selväksi siitä puhumalla ja esittelemällä mitä olemme jo saaneet aikaiseksi ja kertomalla tulevista projektitehtävistä. Tarjolla oli Stadin ammattiopiston tekemiä pieniä suolaisia, muffineja, meheviä täytekakkuja sekä saimme nauttia myös kitaristin livemusiikista. Kiitos kaikille osallistuneille!


Kauppakeskus ja sen yritykset ovat ottaneet Pop Up Collegen hyvin vastaan, niinkin hyvin, että ensimmäiset projektit tehtiin jo lokakuun lopulla ennen kuin meidän koti(liiketila) oli edes pystyssä! Koko 30 opiskelijan ryhmä on jaettuna viiteen ”koti”ryhmään, joissa ensimmäiset projektit käynnistettiin ja uusien projektien myötä erilaisia tiimejä muodostuu myös koko ajan. Yhteisen tekemisen meininki on jatkuvassa keskiössä ja myös elinehto projektien elinkaaren aikana. Jo tehtyjä projekteja on ollut mm. Coffee Housen ja La Famiglia ravintolan promootio, Naamiaismaailman Pop Up Storen Halloween promootio, Kauppakeskuksen kierrätysasteen nosto, Tiistaitemmellys-tapahtuma, asiakastyytyväisyystutkimukset Kaaren ravintolamaailmalle ja kauppakeskukselle sekä paljon muuta!


- Sofia Sorvisto

Muutamia kuvia avajaisista:






tiistai 12. syyskuuta 2017

Haku syksyn 2017 PopUpCollegeen on alkanut!

Haku syksyn 2017 PopUpCollegeen on alkanut! Mutta mikä PopUpCollege on? 


  • Mitä? Työelämälähtöinen ammatillisen koulutuksen oppimisympäristö, joka toimii kauppakeskusympäristössä 8 viikon ajan. Eri alojen opiskelijat toimivat tiimeinä aitoja asiakasprojekteja tehden. Osaamispisteitä kertyy henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti.
  • Kenelle? Kaikki Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ja Stadin ammattiopiston opiskelijat voivat hakea. Valintakokeen perusteella mukaan valitaan 30 opiskelijaa.
  • Milloin? PopUpCollege totutetaan ajalla 23.10.-15.12.2017.
  • Miten? Infotilaisuus PoPUpCollegesta järjestetään Suomen Liikemiesten Kauppaopiston auditoriossa (Rautatieläisenkatu 5) tiistaina 19.9.2017 klo 13-14, tule kuulolle! Hakulomakkeen täytettyäsi saat kutsun valintatilaisuuteen, joka järjestetään 6.10.2017 Stadin ammattiopiston Prinsessatien toimipaikassa (Prinsessatie 2).

Tutustu aiempien PUC-toteutusten kokemuksiin tässä blogissa, ja täytä hakulomake hakeaksesi mukaan osoitteessa: bit.ly/2w1uj25 (tai klikkaa kuvaa alla).


 Klikkaa avataksesi hakulomakkeen

Nähdään PopUpCollegessa!

perjantai 5. toukokuuta 2017

PopUpCollege päättyi - osaamista ja monenlaista kasvua kertyi

Tämän kevään PopUpCollege päättyi vappua edeltävänä perjantaina 28.4. 

Viimeiset kaksi viikkoa olikin melko työntäyteisiä PopUpCollegelaisilla. Edellisellä viikolla oli ruokakulttuuripäivä ja viimeiselle viikolle tuli vielä uusi mielenkiintoinen työntekijäkokemusten haastatteluprojekti, jossa riitti töitä usealle opiskelijalle. 

Viimeiseksi töiksi Kampin tila tyhjennettiin perjantaiaamuna ripeästi kaikista huonekaluista ja muista tavaroista, siivottiin ja siirryttiin miettimään tulevaisuuden PopUpCollegea SLK:n tiloihin Pasilaan.

Tulevaisuuden PopUpCollegea hahmoteltiin learning cafe -menetelmällä. 



Tämän jälkeen oli vuorossa kaikkein mukavin osuus eli todistusten jako ja vapun ennakointi, sima ja munkit. 

Päällimmäinen tunne PopUpCollegesta opiskelijoiden keskuudessa oli hyvin positiivinen.
Paljon erilaista osaamista ja  kasvua on kertynyt.  Projekteissa työskentely todettiin mielenkiintoiseksi, joskin projektien hankkiminen on vaatinut aivan uudenlaista oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä kuin mihin opiskelussa yleensä on totuttu.



torstai 27. huhtikuuta 2017

Miten?

Loimme treenihuoneen seinälle muutamia visuaalisia "ohjeita", jotka auttavat meitä kaikkia muistamaan olennaisen. Projektipilvi muistuttaa asioista ja aiheista, joista raporttiin on hyvä kirjoittaa tai kuvata. Kokonaiskuva syntyy kun tarkkailee tapahtumia monesta eri näkökulmasta. Alla olevasta kuvasta näkyy asiat ja aiheet, jotka tulee toteutua arjessa jotta tiimioppiminen on mielekästä ja edistymistä oikeasti tapahtuu.


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Viimeisiä viikkoja huhtikuun PopUp:ssa

Pelit projektina. Opiskelijatiimi järjesti lautapelien pelitapahtumia PopUpin tiloissa. Asiakkaita ohjattiin ja neuvottiin pelistrategiassa ja samalla toivottiin peliyritykselle lisämyyntiä. Uusia ideoita kuinka kehittää tapahtumaa syntyi tekemällä ja tapaamalla asiakkaita.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

PopUpCollege -oppimisympäristön pilottia esitellään tänään illalla TV:ssa!

Illalla kannattaa kaikkien asettua hetkeksi TV -ruudun ääreen, sillä Ylen TV1 on ilmoittanut
ottaneensa meidät mukaan illan "puoli seitsemän" ohjelmaan. Lähetys alkaa klo 18.30.
Ohjelman haastattelut ja kuvaukset on tehty viime kevään Kampin kauppakeskuksen pilotistamme.

Ohjelman päävieraana on tämän kevään abiturientti ja nuorisotähti Robin. Joten ihan hyvässä seurassa saamme ruutunäkyvyyttä, innostavaa!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Ajankohtaisia teemoja

Olen kerännyt muutamia ajankohtaisia aiheita ja teemoja listalle ja tänään käsittelimme digitaalista markkinointia. Opiskelijat selvittivät ja pohtivat digimarkkinointia ilmiönä ja löysivät useampiakin erityispiirteitä, jotka poikkeavat perinteisestä: tarkennettu ja kustomoitu kohderyhmä & interaktiivisuus, pienempi budjetti, monikanavaisuus ja monipuolisuus. Listalla on aiheita ja kokonaisia kehittyviä aloja, joissa on tai joihin syntyy tulevaisuudessa uusia työpaikkoja. 




torstai 6. huhtikuuta 2017

Israelilaisen Education Cities -opetusalan järjestön vierailu PopUpCollegessa


Peräti kolmekymmentä, koulujen rehtoreita, opettajia ja muita Education Cities -opetusalan järjestön edustajia Israelista tulivat tutustumaan eilen keskiviikkona 5.4. PopUpCollegen oppimismenetelmään ja -ympäristöön. 
Erään PopUpCollegelaisen sanoin: "Heistä (Israelilaisista) huokui mielenkiinto ja melkeinpä ihmettely näin työelämälähtöistä oppimismenetelmää kohtaan."

Opiskelijat esittelivät toimintaamme kiitettävästi. Vieraat hämmästelivät ja olivat innoissaan "projektiseinän" edessä. Tuntui siltä, että vieraamme paitsi viihtyivät, myös saivat uutta ajateltavaa vietäväksi omiin oppimisympäristöihinsä.




tiistai 4. huhtikuuta 2017

Positiivisia pelisääntöjä työskentelyyn


PopUpCollegen 2. toteutus lähti uuteen vauhtiin tämän viikon alussa, kun tiimit määrittelivät uudet pelisäännöt ja valitsivat kapteenit ja varakapteenit. 
Positiivinen ote näkyy paitsi pelisäännöissä myös työskentelyssä sekä uusien että "vanhojen" PopUpCollegelaisten kohdalla ja monia uusia projekteja on aloitettu.
On kiva esitellä huomenna keskiviikkona Israelista tuleville vieraille PopUpCollegea!




Palautekeskustelu avajaisten pohjalta

Perjantaina 31.3. käytiin palautekeskustelu eilisestä Avointen ovien tilaisuudesta Motorola palautemenetelmää käyttäen. 




sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

PopUpCollegessa vietettiin Avointen ovien päivää 30.3.

Torstaina 30.3. klo 14 alkaen PopUpCollegessa vietettiin Avointen ovien päivää, joka oli sekä 1. toteutuksen päätös- että 2. toteutuksen aloitustilaisuus. 

Tilaisuutta alettiin valmistella jo kaksi viikkoa sitten lähettämällä kutsut yli 200 eri organisaation, kuten Opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, sekä eri ammatillisten oppilaitosten ja yrittäjäjärjestöjen, edustajille. Tila oli koristeltu kauniisti ja opiskelijat olivat valmistautuneet huolella isännöimään, sekä emännöimään ja kertomaan vieraille PopUpCollegen toiminnasta ja opiskelustaan. Tarjoilut olivat hyvin hoidettu opiskelijoiden omakätisesti tehdyin pikkupurtavin sekä sponsoreilta saaduin lahjoituksin.

Vieraita tilaisuuteen olisi saanut tulla enemmänkin, liekö syynä lähestyvät kuntavaalit vai ylipäänsä ihmisten kiireiset aikataulut. Mukavaa kuitenkin oli, että saimme vieraita PopUpCollegen toiminnan järjestävistä oppilaitoksista.



tiistai 28. maaliskuuta 2017

Uudet tulokkaat ja vanhat konkarit pohtivat yhdessä tiimityöskentelyn ja dialogin kulmakiviä ja omia odotuksiaan alkavalle yhdessä tekemiselle. Toimivan tiimin kolme tärkeintä asiaa ovat yhteisellä päätöksellä: luottamus, avoimuus ja toisten kunnioitus. Näihin asioihin sovittiin palattavan viikoittain projektitiimien toiminnan itsearvioinnissa. Aivan mahtavia asioita kaikki esille nostetut jutut!

Uusi innokas joukko ammatillisia opiskelijoita hyppäsi maanantaina mukaan!


Saimme oppimisympäristöömme mahtavan joukon eri ammattialojen opiskelijoita Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta, Stadin ammattiopistosta sekä tällä kertaa myös yhden liiketalouden opiskelijan Salon seudun ammattiopistosta. He tulevat tekemään erilaisia projekteja Kampin ympäristön yrityksille huhtikuun ajan. Myös osa alkukevään ensimmäisen toteutuksen opiskelijoista jatkaa vielä opiskeluaan PopUpCollegessa. Toivomme kaikille aitoa oppimisen iloa ja rentoa tekemisen meininkiä!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Jälleen tänään saimme vieraita. Stadin AO:n matkailualan opiskelijat suunnittelivat ohjelmaa asiakkaan kanssa kiinalaisille vaihto-opiskelijoille ja toisella puolella lähihoitajaopiskelijat pohtivat miten PopUpCollegen projektioppimista voisi soveltaa terveysalan opinnoissa.

Opiskelijat ovat kirjoittaneet blogeja ja käyneet läpi tapahtumia oppimisen näkökulmasta. Opittua on vaikea hahmottaa, mutta kun prosessin ja suunnittelun kuvaa ja kirjoittaa auki, alkavat tulokset näkyä ja tuntua. 


Espanjalaisia vieraita

Maanantaina PopUpCollegeen tuli iso ryhmä espanjalaisia koulutuksen kehittäjiä tutustumaan toimintaan ja konseptiin. Opiskelijat kertoivat kokemuksista ja vastailivat kysymyksiin.
Vierailijoita kiinnosti miten alueen yritykset ja kauppiaat suhtautuvat nuoriin ja heidän tapaansa hakea projekteja ja kontakteja suoraan kävelemällä ovesta sisään ja esittämällä kiinnostuksensa yhteistyöhön.
Heille ajatus opiskelusta muualla kuin perinteisessä koulurakennuksessa oli uutta, mutta innostuivat ideasta viedä oppiminen ja koulutus liike-elämän ytimeen. Erilainen ympäristö oppia ei välttämättä vaadi suuria investointeja, mutta tuo paljon uutta, muuttaa ja rikkoo perinteitä.


torstai 16. maaliskuuta 2017

Täpitys ja tekeminen näkyväksi

Jotta oppiminen, työskentely ja projektit saadaan näkyväksi, opiskelijat loivat taulukon ja tavan merkata kontaktoidut asiakkaat, saadut asiakkaat, aloitetut projektit ja päättyneet projektit. Taulukko elää ja kehittyy.
Treeneissä keskusteltiin mm. Onnistuneen projektin tunnusmerkeistä ja siitä mitä projektityöskentely vaatii opiskelijalta ja tiimiltä: 
- selkeä suunta ja tavoite
- selkeä roolitus ja vastuut, eli kuka tekee mitä ja milloin 
- rakentava palaute (myös AITOA kritiikkiä)
- mielekäs projektisuunnitelma ja sisältö
- kannustava ilmapiiri
- jokin "palkinto" lopuksi (rahallinen korvaus, osaamispisteet, työtodistus etc.)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Oppimista ja onnistumisen kokemuksia projekteissa













Eilen lauantaina 11.3. PopUpCollegelaisilla oli työntäyteinen päivä yhdessä heidän toteuttamassaan projektissa eli Taitoluistelun MM-kisojen 2017 ryhmälipunmyynnin promotilaisuudessa Kampin keskusympyrässä.

Kymmenen opiskelijaa oli klo 10 lähtien ensin rakentamassa ja klo 11-17 varsinaiseen promoamiseen osallistumassa ammattimaisella työotteella. 
Vaikka monen jalkoja alkoikin väsyttää loppua kohti, kaikki jaksoivat reippaasti viedä tapahtuman loppuun ja vielä tehdä purkutyöt hyvin. 
Päivä oli pitkä, mutta opettavainen. Monia asioita opittiin ja oppimistavoitteita saavutettiin mm. projektisuunnittelussa, markkinoinnissa, asiakkaiden hankinnassa sekä tiimityössä. 
 
Tämä promotilaisuus oli yksi opiskelijoiden projekteista, joita muita jo toteutuneita ovat mm. Kaakaopuun promoaminen, Kampituspäivien promoamiseen osallistuminen ja PopUpCollegen avajaisten järjestäminen. 

Hyvä te PopUpCollegelaiset!


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Oivalluksia PUC

Oivalluksia PopUpCollegessa, opiskelijoiden kertomaa...

"Olen löytänyt unirytmin PUC:ssä", "Ilman tätä olisin hukassa", "Tämä tekeminen sopii minulle", "Voiko täällä jatkaa vielä keväällä?", "Huomasimme etukäteissuunnittelun tärkeyden", "tehdään yhdessä tiimien kesken projekti, sen tekeminen on nastaa"

torstai 2. maaliskuuta 2017

Isoja aiheita ja post-it tarroja

Hiihtolomasta selvittiin ja projektioppiminen jatkuu. Pohdimme Ismon kanssa alkuviikosta miten jälleen nostattaa fiilistä ja loimme fiktiivisen tilanteen, jossa opiskelijamme olivat esimiehen asemassa ja palkkasivat uutta työntekijää. Harjoitteessa haettiin super-työntekijän ominaisuuksia. Kukin kirjasi lapuille ominaisuuksia, joita arvostaisivat uudessa työntekijässä ja kuvasta näette tuloksen. Haluttu työntekijä on mm. täsmällinen, luotettava, sosiaalinen, motivoitunut ja ahkera.

Alemmassa kuvassa Abdi työstää avointa hakemusta ja hyödyntää harjoitteen adjektiiveja kuvaillessaan itseään työntekijänä 😉




tiistai 21. helmikuuta 2017

Kysely PopUpCollegen opiskelijoille

Toteutimme viime viikolla palautekyselyn PopUpCollegen opiskelijoille. Kyselyn avulla haluttiin selvittää, miten opiskelu PopUpCollegessa on lähtenyt käyntiin ja miten tiimityöskentely on sujunut. Alla yhteenvedot vastauksista väittämiin, joissa 1= Täysin eri mieltä ja 5 = Täysin samaa mieltä.







Yhtä lukuunottamatta kaikki opiskelijat ilmoittivat saaneensa palautetta toiminnastaan PopUpCollegessa.



Lisäksi kysyimme yleisarviota PopUpCollegesta oppimisympäristönä ja vastaajista 83,3 % on antanut sille erinomaisen tai kiitettävän yleisarvion.



Tästä on hyvä jatkaa :) Tsemppiä kaikille projektien kanssa ahertaville!

torstai 16. helmikuuta 2017

Mikä fiilis PopUpCollegessa?

Kolme viikkoa on kohta hurahtanut uudessa oppimisympäristössä Kampissa.
Opiskelu on päässyt mukavasti vauhtiin ja innostavia projektejakin alkaa syntyä!
Mahtavaa😊
Ennen kuin livahdatte lomapäivien viettoon, haluamme kuulla,
millaiselta opiskelu on tuntunut ja miten tiimityöskentely sujuu?
Ole hyvä ja vastaa pikapalautteeseen oheisen linkin kautta:
https://goo.gl/forms/M6EwsSzafxEUNy0t1
Vastaaminen vie sinulta muutaman minuutin ja on tärkeää, että kaikki vastaavat.
Mukavia lomapäiviä kaikille😊

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Valtava määrä hiljaista tietoa

Matkailualan opiskelijat valitsivat aiheen ja teimme aamun aivojumpan. Tavoitteena oli saada opiskelijoiden hiljainen tieto (tacit knowledge) kuuluviin ja tarkastella aihetta tai ilmiötä kokonaisuutena. Aiheeksi valikoitui Japani. Post-it lapuille kirjoitettiin aiheeseen liittyviä asiasanoja ja lopulta alkoi löytyä alaotsikoita ja teemoja. Tieto lisääntyy yhteistyössä ja lopulta otettiin asioista selvää hakukoneen avulla. Harjoituksen lopuksi löydöksiä ja otsikoita tarkasteltiin suurena kokonaisuutena ja etsittiin syy-seuraus-suhteita (systeeminen ymmärrys). Tavoitteena on etsiä luovia tapoja perehtyä käsiteltävään aiheeseen, yhdistää yksilöiden osaamista kokonaisuudeksi ja laajentaa näkökulmia. Seuraavienkin harjoitusten aiheet tulevat opiskelijoilta, mutta valmentajana minua kiinnostaisi nostaa keskiöön aihesanoja kuten menestys, hyvinvointi tai tulevaisuus.
Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Avajaiset

Torstaina 9.2 vietettiin avajaisia. Järjestelyistä huolehtivat opiskelijoiden eri työryhmät. Koristeet, tarjoilut ja musiikki oli kaikki suunniteltu itse ja omatoimisesti. Musiikkia tehtiin äänitysstudiolla Vallilassa (kiitos Juha Virtanen!) ja herkut valmistettiin Roihuvuoressa. Vierailevana esiintyjänä oli Reino Nordin!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Vierailijoita ja teippaukset

Tiistaina kävi toimintaan tutustumassa ryhmä ranskalaisia opettajia ja keskiviikkona piipahti Denise O'Connor Colaiste Dhulaigh-collegesta Dublinista. Opiskelijat kertoivat työskentelystä ja tavoitteistaan.
Keskiviikkona saimme kuulla Jooga-studion perustaneen Otto Kronqvistin kokemuksista ja ajatuksista yrittäjänä toimimisesta. Samaan aikaan ikkunoihin asennettiin teippaukset.